Deliporosta inarilainen yritys

Deliporolla on ollut vuokrattu toimistotila Rovaniemellä. Siellä on pääasiallisesti työskennellyt paikkakunnalla asuva Pertti, kun taas Matti on tehnyt työtään ensisijaisesti kotonaan Helsingissä, lähellä niin päämarkkinoita kuin useita tärkeitä yhteistyökumppaneitakin. Viimeiset puolitoista vuotta Matti on kuitenkin viettänyt suurimman osan ajastaan vanhalla kotiseudullaan Inarissa, kunnan neljänneksi suurimmassa kylässä Saariselällä.

Vuodenvaihteessa luovuimme vuokratusta konttorista Rovaniemellä ja siirryimme kokonaan työskentelemään kotikonttoreista käsin. Yhtiön viralliseksi osoitteeksi päätimme vaihtaa Saariselän, joka sattuu myös sijaitsemaan Ivalon paliskunnan alueella. Deliporosta tuli siten inarilainen yritys. Rovaniemellä toiminta säilyy Pertin osalta entisellään, mutta kotiosoitteessa, josta käsin hän on tehnyt osan työstään tähänkin asti.

Verkkokaupan etu on sen riippumattomuus paikasta. Vain nettiyhteys on välttämätön. Tämä erityisesti silloin, kun toiminta rakentuu mahdollisimman paljon yhteistyökumppanien muodostaman verkoston varaan.

Tulemme alkaneen vuoden klubikirjeissä kertomaan enemmän niin itsestämme kuin yhteistyökumppaneistammekin.

Jätä vastaus

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>