Etusivu

KASTIKE

Hyvä kastike kruunaa hienonkin aterian. Ja juuri kastikkeestaan hyvä kokki tunnetaan

Deliporon uusi, maukas Porokastike sopii erinomaisesti juuri pororuoille, mutta maistuu mainiosti myös hirven, peuran, muun riistan, lampaan ja härän eli kaiken punaisen lihan kanssa. Tiettävästi porokastikkeemme on ainoa kuluttajille myynnissä oleva poronluista parhaiden perinteiden mukaisesti keitetty kastike. Tällä herkullisella kastikkeella kruunaat kaikki parhaat poroateriasi! Porokastike antaa myös täyteläistä lisämakua lihapadoille ja -keitoille.

Porokastike on valmis, herkullinen kastike sellaisenaan, mutta toimii myös mainiona kastikepohjana. Suomen kokkimaajoukkueessa  vuosia kilpaillut keittiömestari Oula Hänninen on laatinut kastikkeen pohjalta kymmenen reseptiä. Niiden avulla loihdit helposti hyvinkin erityylisiä, maukkaita kastikkeita ammattikokkien tapaan.

Kastike on pakattu 2,5 dl rasioihin ja muiden tuotteiden tapaan se toimitetaan pakastettuna. Kastiketta on mukana monissa lihapaketeissa, mutta se on saatavana myös erillisinä 3 litran (12 rasiaa) sekä 6 litran (24 rasiaa) paketteina.  

Porokastike on heti valmis pöytään
Kiehauta porokastike kunnolla, kunnes se on tasaisen juoksevaa. Tarkista suola ja tarjoile. Halutessasi voit maustaa kastiketta esimerkiksi poron kylmäsavuliharouheella tai vaikkapa dijon-sinapilla.

» Deliporon porokastikereseptit 

» Takaisin etusivulle 

» Deliporolta Porokastiketta 

 

Liity Deliporo Klubiin | Kerro kaverille | Anna palautetta