Etusivu

KUIVALIHA RUOKANA

Havaintojemme mukaan yleisin tapa nauttia poron ilmakuivattua lihaa on vuolla siitä lastuja tai siivuja ja napostella niitä sellaisenaan. Mahdollisesti sopivan juoman kanssa. Kuivalihan hieman suolainen, ainutlaatuisen hieno maku ja kunnon puremista vaativa suutuntuma saattavat aiheuttaa sellaisen himon, että syömistä ei voi lopettaa ennen kuin käsillä oleva lihakimpale on syöty loppuun!

Kuivalihaa voi nauttia alkupalana, joko sellaisenaan tai yhdisteltynä muun pienen purtavan, esimerkiksi kylmäsavuporon ja hunajamelonin sekä vaalean leivän kanssa. Siitä voi tietysti laittaa myös valmiita pieniä voileipiä.

Mainio alkuruoka tai vaikka pääruokakin on kuivaporokeitto. Se vaatii jonkin verran kypsennysaikaa, mutta maku palkitsee vaivan. Kuivatessaan itselleen keittolihaa poromiehet monesti käyttävät luullista kylkeä, mutta myytävänä sitä ei juuri ole.

Eväsruokana kuivalihaa voi nauttia edellä mainituilla tavoilla, mutta myös pannulla paistettuna. Tähän tarkoitukseen poromiehet kuivaavat itselleen raavaan lihaa ja jättävät siihen mukaan pintarasvan eli kuun.

» Takaisin Poron kuivaliha-sivulle

Mitä lihaa kuivataan |  Valmistusprosessi |  Säilyvyys
Kuivaliha ruokana |  Muun maailman kuivalihoja

» Kuivalihakeiton reseptejä

» Takaisin etusivulle

Liity Deliporo Klubiin | Kerro kaverille | Anna palautetta