Porotalous elää luonnon ehdoilla

Luonnonolosuhteisiin on pakko sopeutua. Kun huono kesä 2012 jätti porot huonokuntoisiksi talvea vasten ja talvi oli ankara, monissa osin poronhoitoaluetta tuli tänä vuonna vasakato. Sitä on pahentanut petokannan voimakas kasvu.

Tämä syksy on Ivalon paliskunnan alueella ollut poikkeuksellinen. Lunta on sen verran, että maaston väritys on kirjavaa eikä poroja näe ilmasta käsin. Helikopterin avulla tapahtuva ettoaminen eli porojen kokoaminen erotuksia varten on ollut mahdotonta. Lunta on toisaalta niin vähän, että myöskään moottorikelkoilla työhön ei ole kyetty.

Viimeisimmästä erotuksesta on kulunut puolitoista kuukautta ja lihavarastot ovat tyhjillään, vaikka nyt niiden pitäisi päin vastoin olla täysimmillään. Tällaista eivät paliskunnan vanhimmatkaan poromiehet muista aiemmin tapahtuneen.

Voimme siten toistaiseksi toimittaa vain pientä osaa tuotevalikoiman tuotteista, kunnes seuraava erotus todennäköisesti tammikuussa voidaan pitää. Porosta on pulaa jouluna, mutta talven aikana saatava lisämäärä on rajallista ja niukkuus jatkuu kyllä ensi syksyyn asti.

Tilanne on ikävä poronlihan ystäville, mutta ajatelkaapa, kuinka suuren loven tällainen vuosi tekee poronomistajaperheen toimeentuloon. Me deliporolaiset emme omista poroja, mutta eihän tämä meillekään mukavaa ole.

2 thoughts on “Porotalous elää luonnon ehdoilla”

  1. Jari Kähkönen

    Ku kattelin noita pakettien hintoja, niin johan oli hinnat noussunna aikasta paljo, ja joitain paketteja ei ollu saatavissa ollenkaan.

    Ymmärrän kyllä tilanteen siellä pohjoisessa, mutta jossainvaiheessa tulee se raja vastaan myös hinnassa. Mielestäni ollaan jo nyt ihan kipurajoilla. Voisiko ajatella, että DeliPoro muistaisi aiemmin ostaneita jollain erikoisalennuksella?… Muuten tää on aikas kallista huvia

    1. Deliporo

      Teurastettavien porojen määrä tulee tänä poronhoitovuonna olemaan jossain 60 000 ja 70 000 poron välillä, kun se aiemmin ”normaalivuosina” oli 100 000-120 000. Samaan aikaan kysyntä on aktiivisen markkinoinnin vuoksi eteläisessä Suomessa kasvanut, mistä syystä poronlihasta on tullut niukka hyödyke. Tämä selittää hinnannousun, vaikka ovathan kustannuksetkin joka vuosi kohonneet. Nousseillakin hinnoilla poronliha on mennyt tänä talvena hyvin kaupaksi.

      Kehitys näyttää olevan menossa siihen suuntaan, että lukuunottamatta poronomistajia ja heidän lähipiiriään poronliha ei jatkossa ole edullinen arkiaterioiden raaka-aine, vaan sitä käytetään haluttaessa tarjota ja nauttia parasta. Pihvihärän lihan hinta on poron kanssa samalla tasolla ja pihvihärkien kasvatus sekä lihan saatavuus markkinoilla sekä sitä myöten kysyntäkin kasvaa nopeasti koko ajan. Kun poronlihan osuus suomalaisten syömästä lihasta on alle 0,5 %, sille löytynee jatkossakin kysyntää.

      Olemme Deliporossa antaneetkin kanta-asiakkaille joitakin etuja, mutta verkkokauppajärjestelmämme ei mahdollista kovinkaan hyvin asiakaskohtaisen tiedon keräämistä ja hyväksikäyttöä tähän tarkoitukseen. Kun yksittäisiä tuotteita on jäänyt talven aikana myymättä, niitä on tarjottu entiseen tai muuten alennettuun hintaan ja tästä on aktiivisesti kerrottu vain klubilaisille.

Jätä vastaus

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>