Tag Archives: punaisen lihan terveellisyys

Punainen liha ja sen terveellisyys

Punaisen lihan terveellisyydestä ja nimenomaan sen syömisen yhteydestä suolistosyöpiin on viime viikkoina käyty vilkasta keskustelua mediassa. Tilastollisella analyysillä yhteys näyttää ilmeiseltä, mutta syytä ei lääketieteellisesti ole kyetty löytämään eikä sitä tunneta.

Tunnettu esimerkki pelkän tilastollisen korrelaation virhemahdollisuudesta on tutkimustulos, että jäätelön syönti lisää hukkumisonnettomuuksia. Helteillä syödään lisääntyvästi jäätelöä ja toisaalta uidaan paljon, mistä johtuen hukkumisiakin on kylmiä päiviä enemmän, mutta jäätelön syönti ei itsessään aiheuta hukkumisia.

Lääketieteellisen tutkimuksen vaikeus on siinä, että ihminen on erittäin monimutkainen kokonaisuus, joka on samanaikaisesti altis erittäin suurelle määrälle erilaisia tekijöitä. Kun halutaan tukia yhden tekijän vaikutusta elimistöön, esimerkiksi johonkin tautiin, joudutaan tekemään suuri määrä olettamuksia ja rajaamaan pois paljon sellaisia tekijöitä, joiden yhteisvaikutusta tutkittavan tekijän kanssa ei lainkaan tunneta. Näin rajaukset voivat aiheuttaa vääristymiä ja saadaan keskenään ristiriitaisia, jopa täysin päinvastaisia tutkimustuloksia. Näin mm. kananmunat, maito ja kahvi tieteellisesti tutkittuina ovat olleet milloin epäterveellisiä ja milloin terveellisiä.

Suhtaudun itse varauksella nyt esillä oleviin punaisen lihan syyllistämisiin, mutta en kiistä, etteikö syy-seuraus-suhdetta olisi tai ainakin voisi olla. Kun talvi piakkoin tulee ja päähineet otetaan käyttöön, ajattelin panna tässä asiassa jäitä hattuun.

Suosituksia punaisen lihan nauttimisen vähäisistä enimmäismääristä viikossa pidän yliampuvina, vaikka ainakin yksipuolisen lihansyönnin vähentämistä pidän varteenotettavana asiana. Olisiko kohtuullisuus tässäkin asiassa hyvä ohjenuora. Vähemmän, mutta parempaa.

Prosessoidulla lihalla eli lihavalmisteilla sanotaan olevan suurempi vaikutus kuin kokolihalla. Ja lihan laadulla ainakin osa tutkijoista katsoo olevan merkitystä. Puhtaassa luonnossa luonnonravinnolla elävän poron lihan uskon olevan terveellisempää myös suoliston kannalta kuin massatuotettujen eläinten lihan.

Lapin keskussairaalan syöpätautien ylilääkäri ja Inarin terveyskeskuksen johtava lääkäri eivät kuitenkaan näe paljon lihaa syövien poronomistajaperheiden parissa suolistosyöpiä yhtään yleisempinä kuin muun väestön keskuudessa. Pikemminkin päin vastoin.