| Asiakastiedote 21.5.2007
KESÄN PARHAAT GRILLIHERKUT PORONLIHASTA
Kesän grillihetkiin voit tavanomaisten makkaran, possun, naudan tai broilerin sijaan valita jotain erikoisempaa, vaikkapa poronlihaa. Aromikkaat ja mureat pihvit syntyvät nopeasti esimerkiksi sisäpaistista, paahtopaistista tai fileestä. Hienot maut saat helposti esiin myös potkapihveistä ja grillikyljestä.
Tässä asiakaspalautetta viime kesältä, jolloin Deliporo lanseerasi poronlihan grillituotteena:
"Hyvät Deliporon lihatoimittajat,
Minulla on ilo toisena osapuolena ja herkuttelijana antaa palautetta Kimmon pyynnöstä ja puolesta.
Tilauksemme oli kaksi grillauspakettia. Lihat olivat laadukkaita ja hyvin "siistittyjä" kalvoista yms. eikä olleet verisiä! Paketin koko ja yksittäiset pakkaukset oli just sopivia ainakin meidä tarpeisiimme. Reseptivihkoset ovat myös käyttökelpoisia.
Laitoimme ensiksi ohjeittenne mukaan ja toisella kierroksella muunnellen hieman ja hyvinkin yksinkertaisesti. Kerran käärittiin pekoniin ja sekin oli hyvää. Parhaat palat eivät kuitenkaan tarvitse sen kummempaa marinaadia, vaan laitoin pariksi tunniksi oliivi/rypsiöljyn- ja tuoreen jauhetun rosmariinin sekoitukseen.
En voinut kuvitella ennen tätä, että poroa voi myös grillata, mutta hyvinhän se sopii ja maku oli aivan fantastisen hyvää, paistikin todella mureaa, jota ilokseni löytyy toinen paketti vielä pakkasesta.
Liha valmistui nopeasti grillaamalla ja Kimmon taidot grillimestarina pääsivät siinä todella esille.
Poro jäi kyllä pöytäämme. Pidän henkilökohtaisesti porosta enemmän kuin naudan lihasta.
Ystävällisesti,
Paula H."
Monipuolista grillattavaa poronvasan lihaa voit helposti ostaa verkkokaupasta www.deliporo.fi. Valittavana mm. Poropihvipaketti n. 2 kg ja Poronlihan grillilajitelma n. 5 kg. Lihan mukana tulevat havainnolliset, juuri poronlihalle laaditut grillausohjeet lukuisine respteineen. Toimitukset tapahtuvat kätevästi kotiovellesi asti.
Ja jos kuitenkin haluat grillata makkaraa, voit valita maan parhaan, "Vuorineuvoksen grillimakkaran". (Löytyy Deliporon reseptihaun kautta.)
KESÄN KUUMA GRILLIPOROTARJOUS
Deliporolla on rajoitettu erä kesän grillauksiin erinomaisesti sopivia potkapihvejä huikeaan tarjoushintaan 6,95/kg (normaalihinta 14,90/kg). Tilaa välittömästi, ettet jää ilman!
Etusivulle »
|
|