Kehitytään kokkeina!

Itsensä kehittäminen kokkina on antoisaa. Voi tarjota perheelle maukkaampaa, monipuolisempaa ja terveellisempää ruokaa. Säästää valitsemalla oikeita raaka-aineita ja vähentämällä poisheitettävän ruoan määrää. Pystyy ilahduttamaan ruokavieraita upeilla aterioilla. Mitä enemmän oppii, sitä enemmän myös nauttii työstä keittiössä.

Uteliaisuus ja rohkea kokeileminen kehittää. Uusien ruokalajien tekeminen, uusien aineksien käyttäminen ja uusien reseptien kokeileminen vievät eteenpäin. Ideoita löytyy vaikkapa lehdistä, television kokkiohjelmista, ruokablogeista, reseptisivustoilta ja ystäviltä. Kokkauskurssit ovat myös hyvä lähde. Ryhmässä oppii paitsi kurssin vetäjältä, myös toisilta kurssilaisilta. Yhdessä tekeminen on hauskaa. Siitä voi syntyä vaikka malli siihen, miten voi muuttaa syömiseen keskittyvän aterioinnin aktiiviseksi tapahtumaksi, jossa kaikki osallistuvat ruoan valmistukseen ainakin joltain osin.

Kotikokin kehittyminen menee useimmiten aivan samalla tavalla kuin ammattikokinkin. Vastavalmistunut kokki saa ravintolan keittiössä eteensä valmiin reseptin siihen liittyvine ohjeineen ja keittiömestari opastaa alkuun tarvittaessa kädestä pitäen. Tavoite on, että asiakkaan saama annos on aina saman näköinen ja makuinen, tekipä sen keittiössä kuka tahansa. Aloitteleva kotikokki pääsee samaan noudattamalla valitsemaansa reseptiä mahdollisimman tarkoin ja pyrkimällä välttämään virheitä.

Kun taidot karttuvat, kokki voi edetä keittiömestariksi ja edelleen vaikka koko ravintolan keittiöpäälliköksi. Paitsi, että hän silloin ohjaa ja organisoi keittiön toimintaa, hän myös laatii ruokalistan ja usein myös kehittää siihen aivan omia versioita joko uusista tai tutuista ruokalajeista. Kokenut kotikokki voi tehdä samaa ja vaikka melkein joka aterialla. Valmis resepti on enemmän inspiraation lähde, jota hän lähtee soveltamaan omien mieltymystensä, kokeilunhalunsa tai vaikkapa käytettävissä olevien raaka-aineiden mukaan.

Onko kokki sitten joskun täysin valmis? Voi olla, silloin, kun hän ei enää halua kehittyä ja tyytyy tekemään sitä yhtä ja samaa rutiininomaisesti kerta toisensa jälkeen. Silloin kokkaaminen muuttuu ikäväksi velvollisuudeksi, nautintoa ei juuri ole. Jos taas katsomme Michelin -tähdillä palkittuja huippukokkeja, he etsivät ja kokeilevat alati uutta. Seuraavat ruokamaailman trendejä ja tekevät ruokia tavanomaisesta poikkeavalla tavalla, mutta ovat samaan aikaan uskollisia parhaille perinteille. Olisiko siinä kannustavaa esimerkkiä kotikokillekin?

Makoisia, vaikka pieniäkin askeleita kokkina kehittymisen monivivahteisellä polulla.

Kerro tästä muille:

Jätä vastaus

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>