Kuningasravun lajit ja esiintymisalueet

Jokin aika sitten näin televisiossa luonto-ohjelman Patagoniasta. Yllätyksekseni ohjelmassa näytettiin kuningasravun pyytämistä. Sain siitä kimmokkeen selvittää lisää kuningasravun alueellista esiintymistä. Ensimmäisenä opin, että kuningasrapuja on noin 40 eri lajia! Toisena, että niitä löytyy monelta puolelta maapalloa.

Meillä tuttu kuningasrapu, toiselta nimeltään kamtsatkanrapu, on lähtöisin Kamtsatkan niemimaan vesiltä. Eli Beringin mereltä Tyynen Valtameren pohjoisosista. Venäläiset siirsivät 1960-luvulla rapua Barentsin merelle, Muurmanskin vuonon alueelle parantaakseen ja monipuolistaakseen tämän alueen kalastuksen tuotantoa. Kuningasravulla ei ollut alueella luonnollisia vihollisia ja se sopeutui olosuhteisiin hyvin sekä lähti leviämään rannikkoa myöten sekä itään että länteen. Norjan vesille Varangin vuonoon se saapui 1977. Saaliseläimenä vieraslaji kuningasrapu on hyödyllinen, mutta se muuttaa Jäämeren ekolsysteemiä arveluttavasti syömällä asuinalueeltaan merenpohjan lähes tyhjäksi.

Beringin meren alueella laji on luonnollisesti levinnyt myös itään päin eli Alaskan vesille, missä se on erittain merkittävä saaliseläimenä. Rapu tunnetaan siellä ja laajalti muuallakin nimillä Alaskan kuningasrapu ja punainen kuningasrapu. Ravun pyynti syystalvella Alaskan myrskyisillä merillä  on yksi Yhdysvaltojen vaarallisimmista ammateista. Kalastajia menehtyy joka vuosi hukkumalla, hypotermiaan tai onnettomuuksissa. Kalastajia näyttä kuitenkin riittävän, sillä ansiot ovat hyvät.

Alaskan vesillä asustaa kolme muutakin kuningasrapulajia. Punaisen jälkeen toiseksi tärkein on sininen kuningasrapu, joka on keskimäärin jopa punaista suurempi kooltaan. Sen kanta romahti kuitenkin 1980-luvulla ja sitä saadaan nykyisin vain sivutuotteena punaista kuningasrapua pyydettäessä. Sininen kuningasrapu on tunnettu erittäin suurista saksistaan.

Kolmas laji on nimeltään kultainen kuiningasrapu eli ruskea kuningasrapu. Se on selvästi pienempi kuin kaksi edellä mainittua ja siinä on suhteessa vähemmän lihaa, jonka maku on hieman makeampi kuin punaisen ja sinisen ravun. Neljäs laji on edellistäkin selvästi pienempi helakanpunainen kuningasrapu (scarlet king grab), jonka liha on kaikkein makeinta. Tällä lajilla ei juuri ole kaupallista merkitystä.

Punainen kuningasrapu on levinnyt myös Kamtsatkan niemimaan länsipuolelle Ohotan merelle ja siitä etelään Japanin merelle, mutta näillä alueilla pyyntimäärät eivät ole kovin suuria.

Alussa mainitussa ohjelmassa näkemäni rapu on mitä ilmeisimmin Perun kuningasrapu. Sen esiintymisalue ulottuu Amerikan mantereen eteläpuolelta länsirannikkoa pitkin aina Kaliforniaan asti. Sillä on vaihtelevaa kaupallista merkitystä koko rannikon mitalla.

Eteläinen kuningasrapu on eteläisen jäämeren länsialueella tulokaslaji, joka mahdollisesti on myös sieltä lähtöisin. Tiedemiehet pitävät luultavana sen väistymistä aikanaan pohjoisemmaksi veden lämpötilan laskettua liian kylmäksi. Ilmastomuutoksen ja meren lämpötilan noustua, vaikka vielä marginaalisesti, sen arvellaan palanneen etelämmäksi syvänteisiin. Se leviää lähes räjähdyksenomaisesti ja syö alueeltaan lähes kaiken elollisen, kasvit ja eläimet. Koska noissa kylmissä vesissä ei ole pitkiin aikoihin esiintynyt suuria petoja, lajisto on kehittynyt hyvin monimuotoiseksi, mutta on nyt vakavasti uhattuna. Kun eteläinen kuningasrapu elää syvällä ja hyvin kylmässä vedessä, se ei ainakaan toistaiseksi ole merkittävä saaliseläin ihmiselle.

Suurimmat kuningasrapusaaliit saadaan Alaskan ja Venäjän merialueilta. Suurimpia kulutusalueita ovat USA ja Aasia, niiden perässä tulee Eurooppa.