Sienet


Ruokasienet ja nimenomaan metsäsienet ovat erinomaista ruokien raaka-ainetta. Niistä voidaan tehdä omia maukkaita ruokalajeja kuten sienikeitot, mutta hyvin usein niitä käytetään aterioilla kastikkeissa ja muhennoksissa sekä täytteinä tai makua antamassa. Sienet sopivat erittäin hyvin osaksi poro- ja kala-aterioita.Valtaosa sienistä Suomessa kerätään kotitalouksien omaan käyttöön. Säilymään ne saadaan kuivaamalla tai pakastamalla. Jotkut sienilajit säilytetään suolaliemessä.

 

Osa sienestäjistä kerää sieniä myös myyntiin. Sieniä ostavat
jotkut suurkeittiöt ja ravintolat suoraan, mutta löytyy myös
joukko yrityksiä, jotka hankkivat sienet jatkokäsittelyä varten
ja myyvät ne siten eteen päin. Yksi tällainen toimija on
kainuulainen Sienestä Oy, jonka hankinta-alue on Kainuu,
Pohjois-Pohjanmaa ja Pohjois-Savo. Lapissa sienien
esiintyminen on vaihtelevampaa, eikä niitä ole yhtä helppoa
saada ostetuksi. Lapissa suuri osa sienistä menee porojen
ravinnoksi.

 

Suurin osa Sienestä Oy:n tuotteista myydään käsiteltyinä ja pakastettuina ravintoloille. Kun yrittäjällä on pitkäaikainen keittiömestaritausta, hän on osannut kehittää tuotteet helppokäyttöisiksi. Niitä voidaan keittiössä ottaa sulatettavaksi ja käytettäväksi kerrallaan sopiva määrä niin, että isotöiset valmisteluvaiheet on valmiiksi tehty ja keittiöhenkilökunnan työ nopeutuu ja helpottuu.

Pieni osa tuotannosta myydään kotitalouksille, jotka pääsevät näin nauttimaan samasta
helppoudesta kuin ammattikokit.

 

Kun kaikilla kotikokeilla ei ole mahdollisuuksia kerätä sieniä tarvettaan
vastaavasti, Deliporo on ottanut myyntiin muutamia pakastettuja
ruokasieniä. Valikoimasta löytyvät herkkutatit, suppilovahverot,
kantarellit ja valmiiksi ryöpätyt korvasienet.

Valitettavasti kesän 2017 tattisato jäi erittäin huonoksi, eikä tatti siten ole
myynnissä tällä kaudella.