Villisika tulee Deliporon valikoimaan

Villisika eli metsäkarju on suurikokoinen sorkkaeläin ja läheistä sukua useimmille kesyille sioille. Laji on levinnyt laajalle Euroopan ja Aasian metsävyöhykkeen lauhkeisiin lehtometsiin sekä ihmisten siirtämänä muillekin mantereille. Sillä on 16 alalajia. Maailmalla elää myös vapaaksi päässeitä tai päästettyjä kesysikoja, joita pidetään yhtenä haitallisimmista vieraslajeista niiden alkuperäisluonnolle aiheuttaman uhan vuoksi.

Suomessa villisikoja on asunut jo tuhansia vuosia sitten, jääkauden aikaisena lämpimänä jaksona, mutta ilmaston jäähdyttyä ne ovat hävinneet tullakseen 1970-luvulta lähtien vähitellen takaisin Baltian ja Venäjän kautta.

Villisikauros eli karju elää pääosin erakkona muista erillään.
Se tulee muiden joukkoon vain kiima-aikana. Karju voi kasvaa 200-300 kg painoiseksi. Naaraat eli emakot elävät laumassa porsaineen. Emakot kasvavat noin 100 kiloisiksi.

Villisika on tärkeä ja arvostettu saaliseläin metsästäjille Euroopan mantereella ja nykyisin myös Skandinaviassa. Se on haluttu saalis lihan, nahan ja metsästysmuistoiksi otettavien torahampaiden vuoksi. Liha on hyvänmakuista ja monien mielestä ylivoimaista maatiaissikaan verrattuna. Suomen luonnossa asuu nykyisin runsas 1 000 villisikaa ja vuotuinen saalismäärä on noin 400. Ruotsin villisikakanta on jopa 300 000 yksilöä. Villisika menestyy luonnossa vain eteläisessä Suomessa. Lapissa ilmasto on liian kylmä ja erityisesti maa jäätyy niin syvältä, ettei villisika pysty kaivamaan sieltä ravintoa. Villisika on kaikkiruokainen syöden enimmäkseen kasviperäistä ravintoa, mutta myös hyönteisiä, matoja, ja pikkunisäkkäitä eikä se ylenkatso haaskojakaan.

Villisiassa on Keski-Euroopassa ja Baltiassa tavattu afrikkalaista sikaruttoa, joka on hyvin herkästi leviävä, tuhoisa tauti ja uhkaa sekä sikatiloja että koko lihateollisuuden kannattavuutta. Tästä syystä villisian lihankin maahantuonti Puolasta ja Baltian maista on tällä hetkellä kiellettyä. Sikaruton aiheuttajavirus on herkästi tarttuva, sitkeästi hengissä säilyvä ja jopa pakastusta kestävä. Virus ei tartu ihmiseen eikä ole ihmiselle vaarallinen.

Oman maamme villisikakanta ei riitä juuri minkäänlaisen kysynnän tyydyttämiseen ja kun villisian lihan tuonti on kielletty, ainoaksi mahdollisuudeksi lihan tarjonnalle jää villisian tarhaaminen. Maassamme on noin 200 villisikatarhaa. Osa on hyvin pieniä ja painii kannattavuusongelmien kanssa. Tarhat myyvät lihaa lähinnä ravintoloille, mutta jonkin verran myös kuluttajille.

Deliporo myy Lapissa kasvatetun villisian lihaa. Kittilän Kaukosessa olevalla Lapin Riistatilalla on reilunkokoinen, noin neljän hehtaarin tarha, jossa eläimille on runsaasti tilaa liikkua sekä tonkia maata. Olosuhteet ovat siten mahdollisimman luonnonmukaiset. Villisikoja syötetään kahdesti päivässä viljaseoksella, jossa pääosana on ohra. Kaukosen kasvatteja voisi siten leikillisesti kutsua viljapossuiksi, mikä nimitys massatuotantosioilla antaa mielikuvan tavallista paremmasta lihasta.

Kaukosessa eläimillä on tuulenpitävät kopit, joissa on lattialla pehmikkeenä heinää ja kutteria. Villisikaemakko porsii yleensä kerran vuodessa 1-9 porsasta. Maksimi tulee emakon nisien lukumäärästä. Hyvissä olosuhteissa tarhassa osa emakoista voi porsia kahdesti vuodessa ja näin Kaukosessa osittain tapahtuu. Porsaita syntyy keskimäärin 5-6 emakkoa kohti.

Lapin Riistatilan villisiat eivät pääse kosketuksiin toisten sikojen tai muiden eläimien kuin tarhassa käyvien lintujen kanssa. Niille ei anneta ruokaa, joka voisi olla ruttoviruksen saastuttamaa. Eläimet teurastetaan tarhassa eli ne eivät joudu stressaaviin kuljetuksiin. Ruhot leikataan ja liha pakataan sekä pakastetaan villisian käsittelyyn hyväksytyssä pienjalostuslaitoksessa.