Kun porometsään mentiin hiihtämällä
Eläkkeellä oleva poromies Pentti Jomppanen Inarin Kuivajärveltä kesällä 2007.
Olin porohommissa mukana pikku pojasta lähtien. Isäni on kertonut minun olleen 6-vuotiaana hänen mukanaan Sallivaaran aidalla erotuksessa. Menomatkalla oli yövytty aidan lähituntumassa siskoni luona, joka oli aamulla kiusannut, että mikä poromies se sinä muka olet, kun isän pitää heinäkengätkin jalkaan laittaa. Olin siihen vastannut, että minulla on erotuksessa tyttökaveri, jonka kanssa olen menossa naimisiin. Itse en tätä kyllä muista ollenkaan.
14-vuotiaasta rupesin kulkemaan porometsässä aikuisten miesten lailla, itse itsestäni vastaten. Kun pari vuotta sitten myin poroni pois ja jäin eläkkeelle, olin ollut porojen kanssa tekemisissä yli 70 vuotta.
Mieluisinta aikaa on mielestäni ehdottomasti ollut se, jolloin porot koottiin erotuksiin hiihtämällä ja jolloin koira oli tärkeä apulainen työssä. Silloin elettiin luontaistaloudessa eikä raha ei ollut kaikki kaikessa niinkuin nykyisin.
Metsässä liikuttiin sulan maan aikana takkaporojen kanssa ja talvella hiihtäen tai porolla ajaen. Ajoporon lisäksi oli silloin mukana toinen poro, joka loijakassa veti tavarat kuten työkalut, vaatteet ja eväät. Reissussa oltiin usein viikkoja, jopa kuukausia yhteen menoon. Välillä ehkä käväistiin kotona. Kun metsässä liikuttiin koko ajan omin voimin, kunto oli erittäin kova.
Sukset olivat kolmimetriset koivusukset ja siteinä mäystimet, jotka toimivat mainiosti kippurakärkisten karvakenkien kanssa. Yöpymistä varten oli aina laavukangas mukana ja porontaljoja käytettiin nukkuma-alustoina. Pakkaskeleillä tehtiin laavun eteen rakotulet. Hyvin siinä tarkeni.
Jokaisella poromiehellä oli koira tai jopa kaksi. Koirien kouluttaminen tapahtui työn ohessa ja nuoret koirat oppivat tehtävät vaistojensa ja vanhempien koirien esimerkin kautta varsin helposti. Koirat osasivat myös luonnostaan tehdä yhteistyötä keskenään. Riittävä määrä koiria oli tarpeen tokan keräämisessä että niitä voitiin käyttää vuorotyössä. Paksussa lumessa koira väsyi 4-5 tunnissa ja tarvitsi lepoa. Koirien vuorottelulla voitiin tehdä riittävän pitkiä työpäiviä.
Eväät olivat yksinkertaiset. Aamulla juotiin litra mustaa kahvia ja lähdettiin metsään. Illalla palattua juotiin taas litra kahvia, minkä jälkeen laitettiin käristys tai porokeitto.
Kesäaikana porot hajosivat metsään, alkutalvesta ne koottiin tokaksi, jota paimennettiin koko talvi. Laitumet olivat vaihtelevasti metsässä, vaaroissa ja tuntureissa.
Vasat merkittiin metsässä. Erotukset tapahtuivat isoissa aidoissa, joissa porot piti ottaa kiinni suopungilla. Kirnuja ei silloin vielä käytetty. Vuoden aikana oli kaksi isoa erotusta ja pienempiä vaihtelevasti, joskus yksi, joskus kaksi, joskus ei ollenkaan.
Tulipuiden tekoa varten oli mukana justeeri, jolla hongat kaadettiin ja pätkittiin. Porotalouden koneellistuminen alkoi moottorisahasta, ensimmäinen hankittiin näille kulmille vuonna 1958. Hintaa sillä oli 12 000 silloista markkaa. Pailakasta sai myytäessä 1 000 markkaa.
Ennen ja jälkeen sotia Inarin Reisivuonosta lähdettiin joka talvi Norjaan kauppamatkalle. Mukana oli kahdeksan härkää tavaroiden kuljetusta varten ja poroille piti olla ruoka mukana. Päivässä pyrittiin taivaltamaan 40 km ja koko matkaan meni kaksi viikkoa. Ne olivat tosi rankkoja reissuja. Koko ajan piti jännittää, sujuuko matka suunnitellulla tavalla ja riittääkö jäkälä poroille perille asti. Itse en yhden kerran jälkeen halunnut toiselle reissulle lähteä.
Ensimmäiset moottorikelkat tulivat meidän paliskuntaan 1960-luvulla. Oman ensimmäisen kelkkani ostin vuonna 1964 ja sain maksaa siitä 3 115 markkaa (markan arvo oli muuttunut). Moottoripyöriä ruvettiin käyttämään 1970-luvulla ja mönkijät ilmestyivät porometsiin 80- ja 90-lukujen taitteessa. Viimeisenä apuvälineenä tuli käyttöön kevythelikopteri 1990-luvulla.
Sanastoa
loijakka = kelkka
kirnu = pyöreä aita, jossa teurasporot erotellaan eloon jätettävistä ja jälkimmäiset merkitään eli luetaan
pailakka = kesyttämätön urosporo
POROISÄNNÄN TYÖ VUOSIEN SAATOSSA
Poromies ja entinen poroisäntä Osmo Säkkinen Kuusamon Juumasta kesällä 2007.
Lähdin ensimmäistä kertaa 8-vuotiaana isän kanssa porometsään. Suuntana oli Alakitkan paliskunnan porokämppä Ala-Oulangalla. Alkumatka ajettiin isolla porukalla meidän suvun ainoalla autolla, Mossella. Loppumatka 11 km hiihdettiin. Ettoamaan en päässyt, vaan aamupäivät sain olla kämpällä yksikseni. Puolilta päivin sinne palasi kokkivuorossa oleva poromies ja sain seuraa. Siitä lähtien olen ollut poronhoitotyössä mukana.
Alkuvaiheissa elimme sekataloudessa, jossa poronhoidon ohella oli muitakin töitä. Vuodesta 1983 olen keskittynyt työskentelemään pelkästään porojen kanssa. Perinteisen porotalouden rinnalla olen kauan harjoittanut myös poromatkailutyötä. Käytänössä tämä tarkoittaa poroajelua, poroajokortin suorittamista, Lapin kasteita ja niihin liittyviä ohjelmia. Kun paliskunnan porokämppä aikanaan jäi tarpeettomaksi, isäni osti sen ja toi hirret hevosen vetämillä purilailla maantien varteen hevosta taluttaen. Sama kämppä palvelee nyt Juumassa turisteja, tiloihin mahtuu jopa 100 henkeä. Tarjoan 2-3 tunnin ohjelmaa, mutta en järjestä yöpymisiä. Poroajelua varten minulla on kolme ajoporoa. Pysyttelen omassa aitauksessani, en lähde porojen ja vieraiden kanssa metsään.
Olin 24-vuotias, kun minua vuonna 1977 ehdotettiin paliskunnan poroisännäksi. Kyllä minulla kutsumus tehtävään oli, otin sen mielelläni vastaan ja uskoin suoriutuvani tehtävästä. Aluksi kuulin huomautuksia nuoresta iästäni, mutta työt tulivat ilmeisesti hoidetuiksi, sillä toimin poroisäntänä yhtäjaksoisesti 29 vuotta. Paliskuntain yhdistyksen hallituksessakin olin sinä aikana kuusi vuotta. Lopulta katsoin tehneeni velvollisuuteni ja palasin riviporomieheksi. Se on paljon helpompaa kuin poroisäntänä toimiminen.
Vaikka olin iältäni nuori poroisännäksi tullessani, olin ollut porohommissa mukana jo 16 vuotta. Valinnan jälkeen kävin parin viikon poroisäntäkurssin, jonka tärkein anti oli lainsäädäntö ja sen tulkinta. Käytännön työn sisältö oli tuttua.
Poroisännän tehtävä on johtaa paliskunnan toimintaa, vähän niinkuin toimitusjohtaja johtaa yritystä. Organisoida ja jakaa työt poromiesten kesken. Päättää, milloin mikin työ yhdessä tehdään, esimerkiksi aitojen korjaus, erotusten pitäminen tai vasojen merkintä. Täytyy osata kantaa vastuuta luontevalla tavalla ja tehdä päätöksiä, joskus vaikeitakin. Oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus täytyy pitää aina mielessä. Poroisäntää kunnioitetaan paliskunnassa ja hänen ratkaisujaan lähdetään yksissä tuumin toteuttamaan, siltä kannalta tehtävä ei ole vaikea. Tämä kunnioitus ja tehtyjen päätösten hyväksyminen ei ole lainkaan muuttunut vuosikymmenien saatossa.
Vaikka poroisännän perustehtävät ovat ennallaan, muutoksiakin on tullut. Tietokoneista on tullut arkipäivän työkaluja. Kirjanpito ja alv-asiat pitää nykyisin hallita. EU on tuonut omia määräyksiään, mm. vaatimuksen säännösten mukaisista teurastamoista. Alussa niitä vastustettiin, kun oli vuosituhannet pärjätty ilmankin. Poromiehet elävät niin paljon luonnossa, että ovat pikkuisen vanhoillisia ja hitaita käännöksissään. Nyt laajalti tunnustetaan, että uudet säännökset kuten teurastamot ovat hyvä asia, vaikka maksavatkin. Meillä teurastamo rakennettiin kolmen paliskunnan yhteistyönä.
Paliskuntain yhdistyksen toiminnassa mukana olo on tuonut monia mukavia asioita. Tunnen ison joukon poromiehiä eri puolilta poronhoitoaluetta. Olen oppinut, että poronhoitotavat vaihtelevat valtavasti alueelta toiselle. Jopa poroihin liittyvä sanasto vaihtelee, ihan niinkuin murteet.
Yksi merkittävä kehitysaskel on ollut lappujen käyttöönotto vasojen merkinnässä. Nyt jopa 700 vasaa saadaan merkityksi puolessatoista vuorokaudessa, kun se vielä 1980-luvulla olisi vienyt kokonaisen viikon.
Tällä alueella poronhoidon suuriin ongelmiin kuuluvat itärajan takaa tulevat sudet. Oppivat riettaat hyvin nopeasti, että täällä on poroja syötäväksi ja kun pakoon pitää lähteä, idässä päin on turvallista. Keleistä riippumatta sudet ovat meillä suurin tuholainen. Viime vuonna paliskunnassa kuoli noin 100 poroa ja niistä susien suuhun meni noin 70.
Yksi parhaita puolia poromiesten kanssa toimimisessa on se, että asioita ei tehdä turhan ryppyotsaisesti. Poromiehet ovat erittäin huumorintajuista porukkaa.
Sanastoa
ettoaminen = porojen kerääminen tokaksi erotusta varten
POROTILAMATKAILU KASVAA JA KEHITTYY
Poromies ja poromatkailuyrittäjä Jaakko Orjasniemi Kuusamon Kuontivaarasta kesällä 2007.
Olen ollut poromies koko ikäni. Porotilamatkailua ryhdyin harjoittamaan tällä alueella ensimmäisten joukossa noin 10 vuotta sitten. Aloittamiseen kiihottivat jatkuvat kyselyt ja sitä tuli sitten lähdettyä kokeilemaan.
Talvella asiakkaita riittää koko ajan noin viisi kuukautta. Niitä tulee lähinnä safariyritysten ja matkanjärjestäjien kautta.
Tärkein ohjelmanumero on poroajelu, mitä varten meillä on tällä hetkellä 16 härkää. Ohjelmaan kuuluu oleellisena osana nokipannukahvit tai joskus ruokailu. Tauon aikana kerrotaan poroista, sitten suoritetaan poroajokortti. Usein mukana on myös suopunginheittoa.
Asuntomme lähellä on erillinen kenttä ohjelmaa varten. Siellä päärakennuksena on 1800-luvulta peräisin oleva iso hirsirakennus, joka on kunnostettu täysin tämän päivän vaatimuksia vastaavaan kuntoon ja palvelee talviaikana myös Rukan latuverkostoa latukahvilana. Sen lähistöllä oleva kota on ollut käytössä 10 vuotta ja toinen kota, mistä raitoajot lähtevät, 3 vuotta.
Alkuaikoina valtaosa asiakkaista oli suomalaisia, nyttemmin ulkomaalaisia. Yritykset tuovat vieraita, mutta ulkomailta tulee myös muita ryhmämatkalaisia.
Alkuun ajoimme pientä lenkkiä, nyt pääosin 5 km reittiä, johon menee noin tunti. Sen päälle tulevat vielä kahvittelut.
Asiakkat tulevat Rukalta lämpöhaalarit ja muut varusteet päällä. Meillä pitää olla taukopaikoilla taljat ja huovat. Ajelussa käytetään tänään pelkästään rekeä, sillä pulkassa ensikertalaiset eivät pysy ja ovat pudottuaan hyvin pettyneitä.
Aiemmin teimme jouluna paljon joulupukkikeikkaa eli pukki ja poro kiersivät Rukan alueella mökistä toiseen. Enää emme muilta kiireiltä ehdi.
Poroerotuksiin vieraita ei juuri viedä, sillä alkutalvesta yritysten ulkomaisilla vierailla on siihen liian kireä aikataulu ja kevätpuolella hiihtokauden aikana erotuksia ei enää ole.
Kommelluksia on tietenkin sattunut. Erään ulkomaisen ryhmän ollessa poroajelulla reilut kymmenen härkää oli liikenteessä. Yhden härän valjaat särkyivät ja asiakas säikähti hypäten pois kyydistä. 200 m myöhemmin vapaaksi jäänyt härkä laukkasi muiden ohi, jolloin kaikki asiakkaat säikähtivät, hyppäsivät pois reestään ja kävelivät loput 300 m perille. Kaikki olivat kuitenkin tyytyväisiä kokemaansa, ilmeisesti tuli todistus siitä, että porot ovat villejä eläimiä. Varmasti mukavaa kerrottavaa kotona.
Kerran vierasryhmän jo saavuttua valjastin poroa, joka puisteli päätään ja sarvet osuivat silmäkulmaani. Rohkeasti vedin ajelun läpi eikä vamma mitenkään suuresti tuntunut haittaavankaan, mutta kotiin palattua emäntä toimitti välittömästi sairaalaan ommeltavaksi.
Vaimoni oli aiemmin Rukahovissa töissä ja osallistui poromatkailutoimintaan vain sen verran kuin työltään ehti. Työtapaturman aiheuttama vamma estää entisen työn jatkamisen, mutta täällä on monia töitä, joita hän pystyy tekemään. Molemmat poikanikin osallistuvat toimintaan, vaikka toinen on toisen alan yrittäjänä ja toinen vieraalla töissä. Molemmat ovat olleet porohommissa paljon mukana ja muun muassa menestyksellisesti ajaneet porokilpailuissa.
Kysyntä poromatkailulle näyttää koko ajan kasvavan ja tarjottavien ohjelmienkin pitää kehittyä. Tärkeintä on kuitenkin, että vieraat kokevat aitoja asioita aidossa ympäristössä.
