KOIRAT OLI UPOTETTAVA VETEEN
Veljelläni on talo tuossa saman järven rannalla noin puolen kilometrin päässä. Meillä oli aikanaan molemmilla tosi hyvä porokoira ja koirat tekivät myös porometsässä erinomaista yhteistyötä. Tässä kotipiirissä ei kaikki sujunut yhtä rauhallisesti.
Jompi kumpi otti aloitteen ja tuli tielle suurinpiirtein talojen puoliväliin. Rupesi siinä haukkuumaan naapuritalolle päin ikään kuin riitaa haastaen. Monta hetkeä ei kestänyt, kun toinenkin koira ryntäsi paikalle ja alkoi hirvittävä tappelu. Se oli totista taistelua alueen herruudesta eikä kumpikaan antanut tuumaakaan periksi. Väliinhän siinä piti mennä, etteivät liian pahasti vahingoitu. Koirien erottaminen toisistaan oli työn ja tuskan takana, mikään komentaminen ei auttanut vaan ne oli revittävä erilleen. Kun repiminenkään ei onnistunut, koirat piti kantaa järveen ja painaa pinnan alle niin kauaksi aikaa, että päästivät irti toisistaan.
Koskaan ei tappelussa syntynyt ratkaisua paremmuudesta. Mutta kun taas lähdettiin porometsään, välienselvittelystä ei ollut tietoakaan.
Pentti Jomppanen Inarin Kuivajärveltä
HIRVAS KÄVI PÄÄLLE
Uljain koskaan omistamani hirvas kulki nimellä Ville. Muutamana syksynä kiimassa oleva vaadin ui yli lähijärven ja hävisi Villen kanssa metsään.
Menin illalla tarkastamaan poroaitoja. Yhtäkkiä Ville tuli vastaan. Yritin katsoa muualle ja perääntyä rauhallisesti, mutta Ville tuli kohti ja töytäisi minut sarvillaan puuta vasten. Pääsin kierähtämään puun taakse ja nappasin Villen sarvista kiinni puun takaa sekä polkaisin Villeä silmäkulmaan. Sitten päästin irti ja lähdin juoksemaan pakoon tiheikön läpi toivoen Villen sarvien tarttuvan puihin ja hidastavan matkaa.
Vaan minäpä siinä ensin kompastuin. Ville rynni paikalle, nosti minut sarvillaan ilmaan ja yritti törmätä isompaa puuta vasten. Siinä rytäkässä pääsin jotenkin irti ja yritin taas pakoon, mutta kaaduin ja kierähdin selälleni. Ehdin jaloilleni ja läheisen männyn taakse ennen Villen iskua. Sain napatuksi sarvista kiinni ja pidettyä Villeä tovin paikallaan puun toisella puolella. Katselin maastoa ympärilläni ja mahdollista pakoreittiä. Juoksin tiheikön läpi ja onnistuin sukeltamaan aidan alitse toiselle puolelle juuri, ennen kuin Ville törmäsi päin aitaa.
Kotiin ei onneksi ollut pitkä matka. Housut olivat suikaleina ja jalka pahasti verillä. Sairaalassa alaraajoista ommeltiin umpeen 12 reikää. Osa haavoista mätäni, mutta kaikki onneksi paranivat lopulta. Mätä johtui poron hormoneista ja muista nesteistä. Hirvas kusee jalat ristissä koipensa märiksi ja hieroo niistä sitten nestettä sarviinsa. Näin se varustautuu taisteluun toisia hirvaita vastaan – ja joskus ihmistäkin.
Matti Takkula Kuusamon Takkusalmelta
ORPO VASA
Keväällä 1999 Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos teki vasotustutkimusta alueellamme. Vaatimet vasotettiin kotona, vasat punnittiin ja merkittiin. Minulla oli erityisen hyvä ja mieluinen vaadin, kellokas, joka teki komean vasan. Vuorokautta myöhemmin emolta tuli kohtu ulos ja paikalle hälyytetyn eläinlääkärin toimenpiteistä huolimatta se kuoli. Vasa pukki päällään emää ja yritti turhaan imeä maitoa sen nisistä. Vasa oli pakko lopettaa ja siinä tuli isolla miehellä vesi silmiin.
Orvoksi jäänyt vasa menehtyy aika usein, mutta voi selviytyä kriittisistä alkuviikoista “varastamalla” maitoa toisilta emoilta. Osa emoista kiinnittää vähän huomiota oman vasansa imemiseen ja orpo voi hiipiä imaisemaan osansa takaa päin jalkojen välistä. Juuri koskaan orpovasa ei saa tarpeeksi maitoa kasvaakseen ja kehittyäkseen samassa tahdissa muiden kanssa. Tästä syystä orpovasoja ei yleensä jätetä eloporoiksi.
Osmo Säkkinen Kuusamon Juumasta
OPIN VÄHÄN VAROMAAN, MITÄ SUUSTANI PÄÄSTÄN
Eräänä talvipäivänä ajoin moottorikelkalla tunturimaastossa. Vaarattomalta näyttävää kumpua ylittäessäni kelkan sukset kuitenkin sukelsivat hankeen, lensin kelkan yli ja sain koko kelkan selkääni. Mitään vakavaa loukkaantumista ei tapahtunut, mutta pinteestä oli mahdotonta päästä pois omin voimin. Jouduin makaamaan epämukavassa asennossa toista tuntia ennen kuin toiset poromiehet löysivät minut ja kaivoivat minut hangesta. Siinä kävi mielessä, että kiivastuksissa kavereille oli joskus tullut sanotuksi pahastikin. Vaan eivät sitä muistelleet vaan auttoivat. Liekö tämä sitä vuosien mukana tulevaa viisastumista, mutta olen oppinut harkitsemaan, mitä suustani päästän.
Oula Kangasniemi Inarin Uruvaarasta
