Tag Archives: kuningasrapu resepti

Kuningasrapusalaatti ranskalaisittain

Ranskalaisesta keittiöstä olen poiminut esiteltäväksi raikkaan kuningasrapusalaatin. Reseptin kääntämisessä ja suomalaisiin raaka-aineisiin soveltamisessa olen saanut apua mestarikokki Jarmo Vähä-Savolta.

Ainekset

4 kpl kuningasravun isoja jalkapaloja
1 kpl roomansalaatti
200 g sinappisia yrttejä pieneksi leikattuina
100 g  yrttiseosta, jossa on rucolaa ja lehtipinaattia (tai nokkosta)
1 nippu tuoretta rakuunaa
3 rkl kapriksia
1 kupillinen tuoretta majoneesia
1 lohko sitruunaa
suolaa

Ohje

1. Sulata kuningasravun jalat jääkaapissa yön yli.
2. Tee keitinliemi, jossa on runsaan veden lisäksi porkkana pienittynä, sipuli pienittynä, nippu sitruunaruohoa, pari laakerilehteä ja pari persiljanoksaa, ruokalusikallinen merisuolaa ja lasi kuivaa valkoviintä.
3. Kuumenna liemi kiehuvaksi ja keitä siinä ravun jalkoja noin viisi minuuttia.
4. Kaada keitinliemi pois ja anna ravun jalkojen jäähtyä kunnolla.
5. Katko ravun jalkapalat nivelten kohdalta, leikkaa kuori pitkittäin auki veitsellä tai saksilla ja poista ravun liha kuoresta varovasti niin, että se säilyy mahdollisimman ehyenä.
6. Revi roomansalaatti pieniksi paloiksi ja sekoita se sinapinlehtien ja yrttiseoksen kanssa.
7. Purista kuningasravun lihan päälle sitruunaa ja tarjoa se salaatin, majoneesin, rakuunan sekä kapriksien kanssa.

Sinappisia yrttejä ovat esimerkiksi ketunleipä, sinappifrilly, viinisuolaheinä ja kähäräsinappi. Yrttejä kasvattaa mm. Mimis Oy,  jonka kotisivut löytyvät osoitteessa http://www.mimis.fi/fi. Mimis myy tuotteitaan vähittäiskaupoille, mutta heillä on myös verkkokauppa.

Tämän reseptin alkuperäinen versio löytyy osoiteessa https://www.marieclaire.fr/cuisine/salade-de-pattes-de-crabe-royal-du-kamchatka,200086,1145454.asphttps://www.marieclaire.fr/cuisine/salade-de-pattes-de-crabe-royal-du-kamchatka,200086,1145454.asp.

Suomalaisia ja norjalaisia reseptejä:

kuningasravun valmistusohjeet

 

 

 

 

Lue lisää kuningasravusta >

Kuningasrapua voit ostaa verkkokaupastamme:

verkkokauppaan

 

 

Tilaa sähköpostiisi ilmoitus seuraavista blogiartikkeleista >

Kuningasrapua malesialaisittain

Lähdin etsimään kuningasrapua malesialaisittain valmistettuna, koska maalla on rantaviivaa peräti 4 675 km. Liittovaltio koostuu Malakan niemimaasta sekä Borneon pohjoisosasta, joiden välillä Etelä-Kiinan merta on purjehdittavana vähintään reilut 500 km. Suurten naapurimaiden ruokakulttuuri on vahvasti ja monipuolisesti osana maan keittiötä, mikä näkyy raaka-aineissa, mausteissa ja valmistustavoissa.

Kuningasrapureseptejä Malesialaiseen tapaan löysin vähän yllättäen parhaiten Pohjois-Amerikasta, ilmeisesti malesialaistaustaiselta ruokablokkaajalta. Tähän valitsemani resepti on alun perin lähtöisin kuningasrapuravintolasta Kuala Lumpurissa.

Creamy Butter Crab
Ainekset

4 kpl             kuningasravun isoja jalkapaloja (yksi syöjää kohti)
1,5 kuppia   nestemäistä maitotiivistettä (evaporated milk)
100 g           voita
0,5 tlk           hienoa suolaa
1 tlk              hienoa sokeria
1 tlk              maissitärkkelystä (esim. Maizena)
3 rkl              vettä
2 vartta        curryn lehtiä
5 kpl             punaista chiliä

Maitotiivistettä voi löytyä etnisistä kaupoista tai jopa hyvinvarustetuista tavallisista ruokakaupoistakin, mutta huomaa, että ostat vain sokeroimatonta tiivistettä (evaporated milk) etkä kondensoitua maitoa (condenced milk), joka on vahvasti sokeroitua ja tarkoitettu lähinnä leipomiseen. Voit toki yrittää haihduttaa tavallisesta maidosta vettä pois n. 60 %, jolloin jäljelle jää sakea tiiviste, mutta tämä on haasteellinen työvaihe. Kuohukermaa käytetään ruoanlaitossa samoihin tarkoituksiin kuin maitotiivistettä ja voit tietysti kokeilla sitäkin.

Curryn lehtiä löytyy varmimmin etnisistä kaupoista, joissa myydään myös punaista chiliä joko tuoreena tai murskattuna ja kuivattuna. Chili on erittäin vahvaa. Ensi kertaa kokeilevan kannattaa olla varovainen annostelussa ja erittäin varovainen nimenomaan tuoreen chilin käsittelyssä, sitä ei missään nimessä saa joutua esimerkiksi käsistä silmiin. Miedompi ja suomalaisille ehkä siksikin mieluisampi vaihtoehto voisi olla cayennepippuri, joka antaa ruoalle hyvin samanlaisen maun. Kokonaiset pippurit voi itsekin murskata, mutta kaikkein helpointa on käyttää jauhettua pippuria. Annostelu maun mukaan, maistella kannattaa ennen ravunlihan lisäämistä pannuun.

Ohjeet

1. Avaa kuningasravun jalan kuori ja joko jätä ravun irrotettu liha kuoren puolikkaaseen tai poista se kuoresta kokonaan.
2. Sekoita maissitärkkelys veteen ja jätä odottamaan.
3. Kuumenna wokki- tai paistinpannu keskikuumaksi.
4. Sulata voi ja lisää curryn lehdet sekä punainen chili. Kun pannusta nousee curryn ja chilin tuoksu, lisää ravut ja sekoita jatkuvasti, kunnes ravun liha alkaa muuttaa väriä.
5. Lisää maitotiiviste, sekoita, pane kansi pannun päälle ja laske lämpötilaa.
6. Anna hautua kannen alla 5 minuuttia ja lisää veteen sekoitettu maissitärkkelys suurustamaan liemi.

Alkuperäisen reseptin mukaan rapu suositellaan tarjottavaksi heti kuumana ja ruskeiksi uppopaistettujen kiinalaisten bun-sämpylöiden kanssa, mutta meidän kaupoistamme löytyvät paistovalmiit sämpylät ovat varmastikin käyttökelpoinen vaihtoehto.

Löytämäni resepti on nähtävissä osoitteessa https://rasamalaysia.com/creamy-butter-crab-recipe/ Ja siinä viitataan kiitoksin reseptin alkuperäiseen kehittäjään. Resepti on tehty muillekin ravuille kuin kuningasravulle ja annoksista otetut kuvat ovat sen mukaisia. Ja näyttäviä.

 

Suomalaisia ja norjalaisia reseptejä:

kuningasravun valmistusohjeet

 

 

 

 

Lue lisää kuningasravusta >

Kuningasrapua voit ostaa verkkokaupastamme:

verkkokauppaan

 

 

Tilaa sähköpostiisi ilmoitus seuraavista blogiartikkeleista >

Kuningasrapua kantonilaisittain

Kiinalla on pitkä rannikko ja sen myötä kalaa ja äyriäisiä syödään runsaasti. Kuningasrapua maan omilta vesiltä ei saada, joten tätä suosittua herkkua joudutaan tuomaan Venäjältä ja Alaskasta, mutta myös Norjasta.

Suuressa maassa ei ole yhtenäistä kiinalaista keittiötä vaan eri alueilla on omanlaisensa ruokakulttuuri. Kantonin keittiö kuuluu tunnetuimpiin ja arvostetuimpiin ja kun alue sijaitsee Etelä-Kiinan meren tuntumassa, äyriäiset ovat sen olennainen osa. Tässä on ohje kuningasravusta kantonilaisittain. Jos yhtään pidät kiinalaisesta ruoasta, ihastut varmaan tähän.

Ainekset:

kuningasravun jalkapaloja
1 rkl maissitärkkelystä (Maizena)
1 kpl sitruunaruohon varsi puhdistettuna ja pilkottuna
3 kpl valkosipulin kynsiä pilkottuna
1 pieni salottisipuli hienoksi pilkottuna
8 kpl kevätsipuleita 4-5 cm paloiksi katkottuina
2 rkl vettä
maapähkinäöljyä

Kastike:

2 rkl raputahnaa soijaöljyssä
1/2 rkl seesamöljyä
1 rkl kalakastiketta
1 rkl osterikastiketta
1 rkl sokeria
2 rkl tuoretta raastettua inkivääriä

Ohjeet:

1. Leikkaa kuningasravun jalkapalojen kuori auki ja ota ravun liha kuoresta.
2. Päällystä ravunlihapalat maissitärkkelyksellä ja pane odottamaan.
3. Valmista kastike sekoittamalla kaikki ainesosat keskenään ja pane odottamaan.
4. Kuumenna wokkipannu keskilämpöiseksi, pane pannulle maapähkinäöljyä, lisää salottisipuli ja kypsennä minuutin verran.
5. Lisää sitruunaruoho ja kypsennä pari minuuttia.
6. Lisää valkosipuli ja kypsennä, kunnesvalkosipulin hyvä tuoksu voimistuu. Lisää pannuun valmistamasi kastike ja sekoita hyvin.
7. Lisää pannuun päällystetyt ravunlihapalat, peitä pannu kannella ja kypsennä noin 5 minuuttia.
8. Poista kansi, sekoita ja lisää kevätsipulit sekä 2 rkl vettä. Sekoita taas, peitä pannu kannella ja kypsennä, kunnes ravun liha ei enää ole läpikuultavaa. Jatka sekoittamista ja varo, ettei kastike pala kiinni pannuun. Tarjoa välittömästi valkoisen riisin kera.

Monia kastikkeeseen tarvittavia aineksia löytyy hyvin varustetuista ruokakaupoista, mutta varmimmin aasialaisia elintarvikkeita maahantuovista ja myyvistä yrityksistä kuten viivoan.fi.

Tämä resepti on käännetty mukaillen osoitteesta https://sonatural.hk/en/cantonese-style-steaming-alaskan-king-crab-with-garlic-recipe/

Suomalaisia ja norjalaisia reseptejä:

kuningasravun valmistusohjeet

 

 

 

 

Lisää tietoa kuningasravusta voit lukea tästä >

Kuningasrapua voit ostaa verkkokaupastamme:

verkkokauppaan

 

Kuningasrapua amerikkalaisittain

Amerikassa lähes kaikki myynnissä oleva kuningasrapu on valmiiksi keitetty joko pyyntialuksella tai heti satamaan saavuttua ja sen jälkeen pakastettu. Se taas tarkoittaa, että amerikkalaiset valmistusohjeet eivät sisällä kypsentämistä vaan ainoastaan ravun lihan kuumentamisen osana aterian valmistamista.

Sulata

Sulata kuningasravun jalat yön yli jääkaapissa. Jos kiire yllättää, voit sulattaa ne myös kylmän, juoksevan veden alla varsin nopeasti.

Kuumenna

Kuumentamistapoja on useita. Amerikassa yleisin lienee käyttää kaksiosaista höyrykattilaa. Ulommaisen osan pohjalle lasketaan kuumennettava vesi sekä hiukan suolaa ja sen sisälle pannaan sisempi osa, joka ei ulotu ulommaisen osan pohjalle eli veteen asti ja jonka pohjassa ja reunoilla on pieniä reikiä höyryä varten. Päällimmäiseksi tulee kansi. Ravun palat laitetaan kattilaan vasta, kun vesi kiehuu ja niiden kuumentaminen vie aikaa noin 10 minuuttia. Ohjeissa ei tuoda esiin eikä minulla ole siitä kokemusta, kauanko raa´an ravunlihan kypsentäminen höyryttämällä kestäisi. Kypsyyttä voi tietysti kokeilla ottamalla pala ravun lihaa ja halkaisemalla se esimerkiksi 15 minuutin höyryttämisen jälkeen. Amerikassa käytetään myös isoja hummerikattiloita, joiden pohjalle laitetaan metallinen kehikko pitämään kypsennettävä äyriäinen höyryssä veden yläpuolella. Käy hyvin myös kuningasravulle, kunhan kehikko on tarpeeksi tiheä eivätkä ravun jalat pääse veteen.

Toinen suositeltu tapa on kuumentaminen uunissa. Asettele ravun palat matalalle uunipellille vierekkäin, lisää kuumaa vettä enintään 0,5 cm verran sekä hiven suolaa ja peitä pelti mahdollisimman tiiviisti alumiinifoliolla. Kuumenna 180 °C uunissa 7-10 minuuttia. Ravun jalkojen joukkoon voit halutessasi lisätä sitruunaviipaleita tai voidella jalat ennen pellille asettamista öljyllä, johon olet puristanut pari valkosipulin kynttä.

Kolmas tapa kuumentaa ravun liha on keittäminen vähäsuolaisessa vedessä 5-6 minuuttia. Amerikkalaisissa ja aasialaisissa ohjeissa keittämistä suositellaan usein välttämään, koska sen väitetään vievän osan aromeista mennessään ja erityisesti vähentävän kuningasravun herkullista makeutta. Tarkoittaako suositus välttää juuri toiseen kertaan keittämistä jää arvoitukseksi, koska keittämistä heti pyynnin jälkeen perustellaan nimenomaan tuoreuden ja aromien säilymisellä. Raakapakastetun, sulaneen ravun keittäminen kypsäksi vie aikaa noin 10 minuuttia.

Neljäs tapa on grillaaminen. Voitele ravunlihapalat öljyllä, että ne eivät tartu alustaan ja grillaa niitä keskilämmöllä noin 5 minuuttia per puoli.

Viides käytetty tapa on kuumentaa ravun liha mikroalltouunissa.

Tarjoa

Amerikkalaiset syövät paljon hummeria ja klassinen tapa tarjota sitä on yksinkertainen: keitetty tai höyrytetty hummeri jokaisen lautaselle, viereen tarpeelliset työkalut ja kuppi voisulaa, johon hummerin palaset kastetaan ennen suuhun laittamista. Paahtoleipää on usein myös tarjolla, myös salaattia.

Sama klassinen yksinkertaisuus on huippusuosittua myös kunigasravun kanssa: lämmitettyjä kuningasravun paloja, voisulaa ja sitruunalohko kullekin syöjälle. Jos kuningasrapu on tarkoitettu pääruokalajiksi, tarjoa lisäksi salaattia, leipää, kypsennettyjä vihanneksia tms.

Inspiraatioita tähän ohjeeseen on löytynyt mm. sivuilta
https://whatscookingamerica.net/Q-A/KingCrab.htm ja
https://www.thehungrymouse.com/2011/07/09/how-to-cook-king-crab/ sekä
https://www.alaskankingcrab.com/blogs/resources/how-to-cook-alaskan-king-crab.

Suomalaisia ja norjalaisia reseptejä:

kuningasravun valmistusohjeet

 

 

 

 

Lisää tietoa kuningasravusta voit lukea tästä >

Kuningasrapua voit ostaa verkkokaupastamme:

verkkokauppaan