Tag Archives: riekkoa

Riekkoja on nyt vähän toimitettavaksi

Viime talvena Enontekiöllä ”kesä tuli maaliskuun puolivälissä”, kuten riekonpyyntäjämme kommentoi vesikelejä ja hankien muuttumista upottavaksi sohjoksi. Säät keskeyttivät pyyntikauden hetkellä, jolloin saalista normaalisti saadaan hyvin. Saimme vain noin puolet tilaamistamme linnuista. Niinpä niitä on enää jäljellä rajallinen määrä toimitettavaksi.

Ensi kautta ajatellen olen saanut yhteyden myös utsjokelaiseen pyytäjään. Kun maantieteellistä hajautusta näin tulee, toivottavasti myös riekkojen saanti varmistuu.

Kesä on ollut riekoille suhteellisen suotuisa. Kanta on jonkin verran vahvistunut, mikä tietää hyvää herkkusuille. Nähtäväksi jää, missä vaiheessa saamme ensimmäisen erän myyntiin.

Taannoin keksin tätä tuotetta varten meille leikkisän lisänimen: ”Deliporo – kotikokin (epä)virallinen riekkokauppa”. Toivottavasti olosuhteet suosivat niin, että pystymme tekemään nimelle oikeutta.

Riekon ystäville minulla olisi kaksi pyyntöä.
Ensimmäinen koskee riekosta otettuja valokuvia. Hyvälle kuvalle tai vaikka useammallekin olisi käyttöä.
Toinen koskee reseptejä. Jos sinulla on mainioksi osoittautunut oma resepti ja haluat jakaa sen muillekin, otamme tämän jakamistehtävän mieluusti vastaan.

Lue lisää riekosta täältä >

 

Riekon kanta on elpynyt

Riekon kanta romahti kaksi vuotta sitten, mutta on elpynyt siitä jo varsin hyvin.

Keväällä 2017 talvi tuntui jatkuvan ja jatkuvan. Saariselälläkin pääsi hiihtämään vielä kesäkuun alkupäivinä ja äitienpäivänä suljetut laskettelurinteet avattiin ainutkertaisesti kolmeksi päiväksi uudelleen 8.6. Käsivarren ja Pohjois-Lapin tunturialueelle tuli kuun puolivälissä vielä reilu lumikerros ja kanalintujen pesiminen epäonnistui laajalti. Tuhoisinta takatalvi oli riekolle, jonka kokonainen vuosikerta jäi käytännössä kasvamatta. Vastuunsa tuntevat riekonpyytäjät rauhoittivat vapaaehtoisesti emolinnut seuraavan vuoden pesimisen onnistumiseksi. Mekin Deliporossa halusimme osaltamme tukea kannan elpymistä ja poistimme riekon myynnistä heti tilanteen vakavuuden tultua tietoomme. Paheksuntaa Lapissa herätti, että Metsähallitus edelleen myönsi metsästyslupia muualta saapuville riekonpyytäjille. Mahtoikohan selitykseksi arvailtu tuottovaatimuspaine pitää paikkansa.

Kannan vaihtelut kuuluvat luontoon, hyvät ja huonot vuodet seuraavat toisiaan. Riekon kantakin on verraten nopeasti varsin hyvin elpynyt ja ansapyynti on loppuvuodesta 2018 taas päästy aloittamaan. Deliporon verkkokauppaan riekko tuli takaisin maaliskuun lopulla tänä vuonna.

Talven alkaminen ja päättyminen normaalia selvästi aikaisemmin tai selvästi myöhemmin voi myös toisella tavalla olla haitallista riekolle. Jos syksyllä lumipeite tulee riekon ollessa vielä kesäpuvussaan tai maa on mustana vielä riekon saatua jo valkoisen talvipukunsa, riekko erottuu luonnossa silmiinpistävän selvästi ja on tavanomaista helpompi saalis esimerkiksi petolinnuille. Vastaava tilanne syntyy, jos lumi keväällä sulaa aikaisin riekon ollessa vielä valkoinen tai takatalvi lumisateineen yllättää riekon ollessa jo kirjavassa kesäpuvussaan.

Riekossa on varsin vähän lihaa ja sen hinta on useimpia muita lihoja korkeampi. Maku taas on muista poikkeava ja yksi hienoimmista. Riekko muodostaa useimmiten vain pienehkön osan ateriasta ja lienee äärimmäisen harvoin pääruokana ilman alkuruokaa ja reiluja lisäkkeitä. Moniin ruokalajeihin riittää riekonrinta tai rintafilee syöjää kohti, kokonainen riekko riittää käytännössä aina.

Jos riekko on sinulle uusi tuttavuus, miksi et kokeilisi.

 

Lue lisää riekosta >

 

Riekkoa voit ostaa verkkokaupastamme:

 

 

Tilaa sähköpostiisi ilmoitus seuraavista blogiartikkeleista >