Tag Archives: mistä voi ostaa hillaa

Tarina halvoista hilloista

Deliporo pääsi perustamisensa jälkeen mukaan Paliskuntain yhdistyksen aloitteesta käynnistettyyn kehityshankkeeseen teemoinaan yhteistyö, tuotekehitys ja kaupallistaminen. Yhtenä osana hanketta järjestettiin Keski-Uusimaalla seminaari ravintola-alan ammattioppilaitosten opettajille, olisikohan ollut syksyllä 2007. Monipuolisten luentojen jälkeen osanottajille tarjottiin poroateria, jonka pääkokkina toimi Jussi Kumpulainen, opettaja Rovaniemellä ravintolakoulu Oppipojassa ja sittemmin kahdesti vuoden porokokiksi valittu sekä Suomen kokkimaajoukkueen jäsenenäkin toiminut keittiömestari.

Kun jo ennen luentojen alkamista kyselin Jussilta illan tarjoiluista, hän kertoi ruokalistasta ja erityisesti iloitsi jälkiruoasta. Hän oli Rovaniemellä onnistunut ostamaan venäläiseltä kauppiaalta hyvin edullisesti ämpärillisen hilloja jälkiruokaa varten.

Erinomainen ateria eteni jälkiruokaan asti. Yllätyin kovasti, kun pöytiin tuotiin aivan muunlainen jälkiruoka kuin oli luvattu. Ruokailun jälkeen menin kysymään Jussilta, mitä oli tapahtunut. Hän vei minut kylmähuoneeseen hillaämpärin luokse, työnsi kauhan kymmenisen senttiä hillan sisään ja nosti ohuen hillakerroksen alta näkyville – maissin tähkiä! Että sellaisia halpoja hilloja oli myyty sillä kertaa.

Helpoin tapa hankkia Lapin hillaa

Kun ostat Lapin hillaa Deliporon verkkokaupasta, saat vasta kerättyjä, valikoituja Lapin hilloja valmiiksi kestäviin pakastusrasioihin pakattuna sekä pakastettuna. Nosta rasiat kotipakastimeesi, ja voit aina halutessasi ottaa sieltä rasiallisen sulamaan käyttöä varten. Tämän helpommaksi sitä on vaikea tehdä.

Vältyt sen jännittämiseltä, onko tuoreena lähetettyjen marjojen laatu kuljetuksessa kärsinyt, kuinka paljon hillat ovat painuneet ja kuinka paljon niistä on erottunut nestettä astiaan. Sinun ei tarvitse hankkia pakastusrasioita eikä edes miettiä, montako niitä pitäisi olla. Et joudu siirtämään marjoja ja erittynyttä mehua ämpäristä rasioihin etkä pakastamaan niitä hitaasti kotipakastimessasi nopean ja tehokkaan laitospakastuksen sijasta. Etkä joudu taistelemaan sopivan marjamäärän erottamiseksi mahdollisesta isossa astiassa pakastetusta erästä.

Deliporolta ostaessasi et saa halvinta mahdollista hintaa, mutta saat laadukkaita marjoja vähimmällä vaivalla.

Deliporon verkkokauppa myy Lapin hillaa 23.7.2021 asti.

Osta hillasi nyt!

verkkokauppaan

 

 

Hilla vai lakka vai suomuurain? >

Hillasta on moneksi >

 

 

Hillasta on moneksi

Hillaa voit tietysti nauttia sellaisenaan ja lisätä siihen maun mukaan vähän sokeria ja ehkä myös hiukan kermaa tai maitoa.

Hilla sopii erinomaisesti jälkiruokana, vaikkapa jäätelön tai lettujen kera. Lapissa erittäin yleinen jälkiruoka on lämmittää leipäjuustoa tilkassa maitoa ja panna sen päälle hilloja, mahdollisesti sokerin kanssa. Hillakiisseli saa usein seurakseen kermaa ja hillasoppa taas maistuu joko sellaisenaan tai esimerkiksi riisipuuron kanssa.

Hillaa voidaan myös käyttää monipuolisesti antamassa herkullista makua leivonnaisiin. Hillasilmä pikkupullassa, hillakääretorttu ja hillatäytekakku ovat suosittuja niin juhlassa kuin arkenakin.

Jälkiruokareseptejä >

hilla

Marjavalmisteiden tekoon vihkiytyneet voivat tehdä hillahilloa, hillahyytelöä tai hillakastiketta käytettäväksi jälkiruokien kanssa. Hillamehuakin monet valmistavat. Deliporon valikoimaan tällaiset valmiit jalosteet eivät sovellku, koska niitä ei voi säilyttää eikä kuljettaa pakastettuna.

Juomavalmistajat tekevät hillasta jälkiruokaviinejä sekä liköörejä. Netistä hakemalla löytyy kotikokillekin valmistusohjeita. Deliporon valikoimaan nämäkään tuotteet eivät istu.

 

Kerrottakoon lopuksi, että suolistomadoista on Lapissa menneinä aikoina pyritty eroon syömällä tyhjään mahaan mieluiten vähän raakoja hilloja. On kuulemma tehonnut. Varmempi ja helpompi keino nykyisin taitaa olla apteekista saatava matolääke, mutta maussa se ei kyllä hillalle pärjää 😐.

Lue lisää hillasta >

Hilla vai lakka vai suomuurain? >

 

Osta hillaa verkkokaupastamme

verkkokauppaan