Tag Archives: riekon hauduttaminen

Riekon hauduttaminen ja paistaminen

Todennäköisesti yleisin tapa valmistaa riekkoateria on riekon hauduttaminen ja paistaminen. Näin liha saa liemestä kaikki aromit mukaansa ja säilyy mehevänä.  Koivet ja siivet luineen sekä rintalasta antavat liemeen ja edelleen kastikkeeseen aivan upeat maut. Rintafileitä ei kannata hauduttaa likaa, mutta ne voi juuri ennen tarjoilua panna uudelleen haudutusliemeen lämpenemään tai paistaa voissa.

Mestarikokki Jarmo Vähä-Savon ohjeet riekon kypsentämiseen ovat ladattavissa oheisesta linkistä. Ohjeissa on hauduttamisen ja paistamisen lisäksi mukana myös resepti riekon leivittämisestä ranskalaista keittiötä mukaillen.

riekkoresepti

 

 

 

 

Kypsentämisen voi tehdä myös päinvastaisessa järjestyksessä: ensin keittämällä ja sitten pannulla ruskistamalla.

Keitä riekkoa miedosti suolatussa vedessä 40-50 minuuttia kunnes liha irtoaa luista helposti. Paloittele lihat ja ruskista ne sipulivoissa. Lisää pannuun riekon luut, poro- tai riistalientä ja tarvittaessa vettä sekä suurukseksi vähän Maizenaa tai vehnäjauhoja. Lisää vielä hieman pippuria, muutama katajanmarja ja vähän pienittyä pekonia. Pilkottu kantarelli sopii mainiosti joukon jatkoksi.

Hauduta keitosta miedolla lämmöllä kannen alla puolisen tuntia. Lopuksi voit halutessasi lisätä liemeen kermaa, minkä jälkeen anna liemen kiehahtaa ennen tarjoilua. Puolukka tai mustaviinimarjahyytelö sopii lisäkkeeksi.

Riekon paistaminen ilman hauduttamista on toki myös mahdollista, mutta vaatii ammattitaitoa. Lähinnä kysymykseen rintalihojen paistaminen, muut ruhon osat pitää kypsentää erikseen. Kotikokkikin voi tietysti kokeilla paistamista, mutta voi olla viisasta aloittaa pienin askelin.

 

Lue lisää riekosta >
Osta riekkoa verkkokaupastamme:

verkkokauppaan