Tag Archives: riekon myyjä

Kotikokin (epä)virallinen riekkokauppa

Riekko kuuluu metsäkanalintuihin ja kulinaristien suosimiin herkkuihin. Sitä saa metsästää syksyisin kuukauden ajan alueella, johon kuuluu muutamia Pohjois-Pohjanmaan koillisosan kuntia sekä suuri osa Lapin eteläisistä kunnista. Enontekiön, Utsjoen ja Inarin kunnissa riekkoa saa metsästää syyskuusta maaliskuulle ja myös ansoilla, mikä oikeus on kuitenkin rajattu vain paikkakuntalaisille. Ansapyynnin etuna on se, että riekko säilyy siististi kokonaisena eikä sitä syödessä tarvitse pelätä vahingossa puraisevansa hauleja. Ansapyynnistä löytyy mielenkiintoinen artikkeli videoineen. Mutta mistä löytyisi riekkokauppa?

Ansalla pyydetyistä linnuista suuri osa menee ravintoloihin. Eteläisessä Suomessa riekkoa haluavan kotikokin on vaikea löytää riekkokauppaa, josta lintua voisi ostaa. Tässä Deliporo haluaa tulla avuksi. Olemme jo muutaman vuoden ajan myyneet patavalmiiksi puhdistettua riekkoa verkkokaupassa ja kysyntä on kasvussa. Nyt olemme valmiita panostamaan tähän tuotteeseen entistä enemmän. Pienen sanaleikin mukaisesti Deliporo haluaa tästä eteen päin olla kotikokin (epä)virallinen riekkokauppa.

Riekko sopii erinomaisesti täydentämään poronlihaan perustuvaa pohjoisten tuotteiden valikoimaamme. Logistiikka on valmiina ja riekot kulkevat kätevästi eri puolille maata, myös vaikka osana muiden tuotteiden tilausta. Tulemme hankkimaan riekko aiempaa isommissa erissä ja pyrimme pitämään sitä saatavilla mahdollisimman suuren osan vuodesta. Pitää kuitenkin muistaa, että riekon kanta vaihtelee vuodesta toiseen. Ei ole montakaan vuotta suoranaisesta riekon kadosta, jolloin jopa otimme kannan elpymisen edistämiseksi riekon kokonaan pois myynnistä. Mutta kanta elpyi sitten hämmästyttävän nopeasti.

Valmistusohjeita olemme jo julkaisseet ja lisää on tulossa. Vaikka riekko vaatii kypsentämisessä oman osaamisensa, kyllä rohkeasti kokeilemalla alkuun pääsee ensikertalainenkin. Ja siitähän ne taidot sitten karttuvat.

 

Lue lisää riekosta >

 

riekkoresepti

 

 

 

 

Osta riekkoa verkkokaupastamme!

banneri