Meillä aikuisilla on kaikilla omat joulumuistomme lapsuudesta asti. Ensimmäiset omat muistoni ovat Inarista. Silloin joulupuuna oli usein mänty, koska kuusen kasvun pohjoisraja oli ”kaukana etelässä” Ivalossa. Kuusikin tuli kyllä pian tutuksi, sillä Rajavartioston autolla niitä tuotiin pohjoisemmaksikin joulua juhlistamaan.

Joulumännyn ja -kuusen koristeet olivat sodan jälkeen monta vuotta kaikki itse tehtyjä. Tehtiin paperista, oljista, kankaasta ja kävyistä, pumpulia leviteltiin oksille. Kynttilät olivat tietysti steariinikynttilöitä ja valuivat lattialle asti. Polttaminen oli sallittua vain silloin, kun aikuiset olivat huoneessa läsnä ja valvoivat paloturvallisuutta. Sitten saatiin ensimmäinen, kimalteleva joulutähti kuusen latvaan. Oli se kaunis. Sen jälkeen tulivat hopeanauhat ja eri maiden liput. Ja niin edelleen. Jossain vaiheessa tulivat upealta tuntuneet sähkökynttilät, saivat palaa vaikka yli yön.

Jouluun kuului joulusiivous, joulupuun tuominen sisälle ja sen sekä koko kodin koristelu, joulusauna, joulupöytä herkkuineen ja tietenkin joulupukin saapuminen. Radiosta kuunneltiin musiikkiohjelmia joulukuusta koristeltaessa sekä ennen joulua iltaohjelma joululahjavalvojaiset. Silloin lahjat pääosin tehtiin itse, juuri mitään ei ostettu kaupasta. Paitsi kirjoja. Minäkin opin lukemaan jo vuosia ennen kouluikää, kun isosisko meni kouluun ja halusin välttämättä oppia kaiken, minkä hänkin.

Jouluna syötiin riisipuuroa ja rusinasoppaa, lipeäkalaa, silliä, rosollia, lanttulaatikkoa, suolasiikaa ja -taimenta, poronpaistia ja melkein aina myös kinkkua. Poronpaistin laittoi aina äiti, jolta olen taidon itsekin oppinut. Jälkiruoaksi syötiin sodan jälkeen harvinaisia ja kalliita hedelmiä. Niitä saatiin helpoimmin rajan takaa Norjasta, jonne niitä kuulemani mukaan tuotiin Amerikasta asti. Sieltä sai myös keksirasian, joka oli maalattu linja-autoksi.

Jouluna sai syödä yöllä. Vaikka päivällä oli syöty moninverroin tavallista enemmän, illan myöhäisinä hetkinä joululahjakirjoja luettuamme lähti isä yleensä ensimmäisenä keittiöön. Me muut perässä kuin varjo. Isä teki voileipiä, pani lanttulaatikkoa päälle ja siihen vielä tuhdin siivun poronpaistia ylimmäiseksi. Mihin se kaikki mahtoi yöllä hävitä, kun aamulla saatettiin vaivatta aloittaa samoilla herkuilla?

Vuosia myöhemmin, aikuiseksi kasvettuani, oman perheen perustamisen ja lasten myötä joulu palasi juurilleen: joulukuusen hakeminen yhdessä metsästä, joulun laittaminen, lahjalistojen tekeminen, pukin odottaminen ja kaiken kiireen jälkeen rauhallinen yhdessäolo perheen kesken olivat kuin paluuta omaan lapsuuteen. Nyt poikammekin ovat aikuisia, mutta joulu on edelleen perheen yhteinen juhla. Sitä vietimme osittain eilen, sillä pojat lähtevät jouluksi kavereitaan tapaamaan ulkomaille ja me vanhukset rakkaisiin tunturimaisemiin.